1 l mittakannu
Nyt on tehty jonkin verran hankintoja filmin kehittämistä varten. Eilen tilasin aamulla kehitteen, keskeytteen ja kiinnitteen, sekä muutaman rullan filmiä, kansiolehdyköitä negatiivien säilömistä varten ja puuvillakäsineitä macodirect.de:ltä. Yllätyksekseni toimitus tapahtuu UPS:llä, ja arvioitu toimitusajankohta on kolme vuorokautta tilauksesta, ei paha. Tilatut tavarat maksoivat nelisenkymmentä euroa (minimitilaus 39,50€) ja 4,6kg:n paketin toimituskulut olivat hieman vajaat 17 euroa.
Mittakannun (katso kuva) katsoin tulevan halvimmaksi hankkia Pirkkalan IKH:lta, sillä litran kannun hinnaksi tuli 4,95€. Ehkä noita pitäisi olla yhteensä kolme, mutta saa nyt nähdä.
Kehityspurkin (tai -säiliön tai -tankin) ostin jo Kameratorilta verkkokaupan kautta, mutten ole noutanut sitä vielä. Unohdinpa vielä tarkistaa, tuleeko purnukan mukana edes yksi spiraali, jolle filmi ladataan ennen kehitystä. Sen näkee sitten huomenna.
Onneksi taloudesta löytyy ainakin yksi rullallinen vanhentunutta (1990-luvun jälkeensä jättämää) filmiä, jolla voi surutta harjoitella filmin leikkaamista ja lataamista kuivaharjoitteluna ennen kuin kukaan tässä taloudessa ehtii pilaamaan yhtään juuri suurella innolla kuvattua ruutua tuoreemmalla filmillä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s